Kuulumisia

Pääsiäisen viettoa

Aioitaan tänä vuonna viettää Pääsiäistä poikaystäväni kanssa aika rauhallisesti. Mulla ei ole kauheaa juhlafiilistä, kun täytyy koittaa saada kaikki koulutyöt valmiiksi ennen kesätöiden alkamista. On tullut otettua pari päivää liiankin rennosti niin nyt täytyy koittaa vähän ryhdistäytyä, vaikka onhan se välillä ihan hyvä olla tekemättä mitään. Paitsi että tekemättömyys ei ole hyvä, jos silti koko ajan miettii, että pitäisi tehdä jotain. Munkin täytyisi opetella jättämään itselleni päiviä, jolloin luvan kanssa ei tarvitse tehdä kouluhommia, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

Oon kandin kirjoittamisen kanssa jo ihan loppu suoralla. Mun tarvitsee enää vain tehdä kielellistä hiomista, mutta se ei ole kauhean helppoa, koska kirjoitan mun kandin ruotsiksi. Toivon todellakin, että saan kandin paperit itselleni vielä tänä keväänä/kesänä.

Opiskelun lisäksi mun Pääsisäiseen kuuluu tietenkin ulkoilua. Oon niin iloinen, kun kevät on viimein saapunut Suomeen. Mulle on ihan sama kuinka kylmä on (toki mitä lämpimämpi sen parempi), mutta auringonpaiste saa aina hyvälle mielelle. Käytiin eilen tsekkaamassa Littoisten luontopolku, jossa ei olla ennen käyty ja oli kyllä kiva paikka. On ihana käydä välillä ihan kunnolla luonnossa.

Hyvää Pääsisäistä kaikille ja muistakaa herkutella!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *