• Raha

    Minustako muka sijoittaja?

    Oon viimeaikoina tutustunut uuteen podcastiin nimeltään Mimmit sijoittaa. Olin kuullut tästä podcastista aikaisemminkin, mutta kun viimein aloitin kuuntelemaan podcastia jäin siihen aivan koukkuun. Mua on kyllä aina kiinnostanut raha, mutta kotona rahan käytöstä sai sijoittamisesta ei olla kauheasti puhuttu. Olen kyllä onnekas sen suhteen, että vanhempani olivat sijoittaneet rahaa mua varten, jotta mä olen voinut opiskelijana keskittyä vain opiskeluun, eikä mulla ole ollut suuria rahamurheita. Olen laittanut mun rahojani ASP-tilille ja korkorahastoon, miettimättä sen kummemmin, kuinka järkeviä nämä sijoitukset ovat olleet. Mutta viimeaikoina olen kiinnostunut enemmän siitä, miten voisi saada rahoilleni parempaa tuottoa, mutta myös koittaa pienentää rahojen menettämisen riskiä. Mimmit sijoittaa-podcastissa puhutaan mm. erisijoitusmuodoista ja sieltä saa hyviä esimerkkejä…

  • Kuulumisia

    Korona-arkea

    Tässä kevään aikana on tapahtunut ihan hirveästi kaikkea, mulla ei vaan oikein ole ollut mitään kuvia, joten postaaminenkin on vähän jäänyt kuulumisien osalta. Kevät on ollut aika stressaavaa koulun osalta ja jaksaminen on ollut tässä vähän koetuksella. Koronan aiheuttama pandemia ei ole tuottanut kauheasti helpotusta kandin tekoon. Mulla oli tarkoituksena saada kandi kasaan vielä tänä keväänä, mutta yliopistojen sulkeutuminen aiheuttaa tällä hetkellä hieman murhetta. Toivottavasti saan kaikki kurssit suoritettua siitä huolimatta, että kaikki tentit on peruttu ja kaikki opetus tapahtuu nyt etänä. Kerkesin juuri ja juuri tekemään mun laboratoriomittaukset kandia varten ennen koulujen sulkeutumista (päivää ennen). Saa nähdä mitä tästä tulee. Motivaatio on ollut hieman hukassa näinä päivinä, mutta täytyy…

  • Kuulumisia

    Syyskuulumisia

    Hektisen syksyn takia en ole hirveästi päivittänyt mitään tänne blogin puolelle, mutta nyt ajattelin viimein näpytellä mun syksyn kuulumisia. Syksy on ollut hyvin kiireinen koulun osalta, koska mun on täytynyt tehdä aika paljon rästiin jääneitä juttuja. Onneksi olen saanut suurimman osan jutuista tehtyä ja olen opintopisteiden osalta aikalailla ajan tasalla mun opinnoista, joten mun pitäisi hyvinkin pystyä saamaan kandi valmiiksi ensi keväänä. Tuntuu aika hurjalta! Aloitin nyt syksyllä myös japanin opinnot, koska haluaisin päästä sinne vaihtoon viidentenä opintovuotena. Toivottavasti se tulee toteutumaan. Ainakin kielen opiskelu on ollut kivaa vaihtelua muista koulujutuista ja on kivaa huomata oma edistyminen, kun pikku hiljaa ymmärtää ja osaa tuottaa enemmän niin kirjallisesti kuin suullisestikin vierasta…

  • Kuulumisia

    Ihan tavallisia kuulumisia

    En ole vielä kertaakaan kirjoittanut blogiin tavallista kuulumispostausta, joten päätin nyt koittaa sitäkin. Tuntuu hieman hassulta kertoa omasta tasapaksusta arjestani, mutta ainakin itse tykkään lukea ihan tavallisia kuulumisiakin blogeista. Itse odottelen tässä kovasti jo vähän lämpimämpiä säitä, vaikka tämän hetkinen pieni takatalvikaan ei haittaa, sillä auringon valoa piisaa. Tosin sitä ei voi koskaan olla liikaa. Kulunut kevät on tuntunut aika raskaalta koulun osalta ja opiskelumotivaatio on tällä hetkellä aikalailla miinuksen puolella. Vielä pitäisi hetki jaksaa pinnistellä ennen kesän tuloa ja kunnolla pitäisikin. Mulla on ollut paljon stressiä koulun osalta, koska haluaisin pärjätä koulussa hyvin, mutta väsyttää niin paljon ettei jaksaisi tehdä mitään koulun eteen. Siitä seuraa pieni kriisi, koska mua…

  • Matkailu

    Krooninen matkakuume

    Postauksen kuvat kesän 2017 Gdanskin matkalta, niin kaunista arkkitehtuuria! Mulla on koko ajan mielessä ainakin seuraavat kymmenen matkakohdetta, joihin haluan lähteä ja suunnittelen tulevaa mahdollista matkaa matkablogien ja Youtuben avulla. Kuulostaako tutulta? Haaveilu ja matkustus on ihanaa, mutta tarviiko sen oikeasti pyöriä koko ajan päässä? Sen sijaan, että katsoo miljoona matkavlogia putkeen voisi ehkä lukea tuleviin tentteihin… Toisaalta niiden katsominen tuo itselle paljon inspiraatiota ja hienosti kuvattuja pätkiä voi vain ihailla. Suosittelen tsekkaamaan Lost LeBlanc nimisen Yotube kanavan, jos kaipaa vinkkejä Kaakkois-Aasian matkalle tai haluaa itse ruveta tekemään matkavlogeja. Miksi ulkomaille sitten on niin kova hinku? Haluan päästä katsomaan omin silmin niitä kauniita paikkoja, joista olen vain nähnyt kuvia tai…

  • Työ

    Kesätyöhakemuksia

    Näin kevään alkaessa opiskelijoiden on aika miettiä hieman tulevaa kesää ja tietenkin kesätöitä. Tämä aiheuttaa yhdelle kuin toisellekin opiskelijalle (mukaan lukien mut) hieman stressiä, niin kuin epätoivoakin. Töitä on pakko saada kesäksi ainakin, jos meinaa seuraavan vuoden elää muullakin kuin kaurapuurolla ja kahdenkymmenen sentin makaroneilla. Ennen kaikkea olisi kiva päästä myös kesätöihin, jotka edes jotenkin liittyisivät alaan, jota itse opiskelee. Tän postauksen tarkoitus on, että saisitte multa ehkä jotain uusia vinkkejä tai edes vertaistukea kesätöiden hakuun. On tosi tärkeää aloittaa kesätöiden haku oikeasti ajoissa, sillä jotkut haut umpeutuvat jo tammikuun viimeinen päivä. Ensivaikutus rekrytoijaan tehdään työhakemuksella, joten siihen kannattaa ehdottomasti panostaa. Viimevuotinen hakemuskirjeeni kuulosti tänä vuonna ihan idiootin tekemältä, joten…

  • Minä

    Aloitus

    Hei! Olen Ellinoora 20-vuotias opiskelija, joka majailee tällä hetkellä Turussa. Mua on jo jonkin aikaa ruvennut kutkuttamaan blogin kirjoittamisen aloittaminen. Mulla pyörii päässä niin monia ajatuksia, että haluaisin päästä purkamaan niitä, jakamaan ideoita ja kuulla myös muiden mielipiteitä asioista. Toivottavasti oppisin samalla paremmaksi kuvaajaksi sekä kuvankäsittelijäksi ja olemaan luonnollisemmin kuvattavana. Tarkoituksenani olisi välillä julkaista sisältöä myös Youtuben puolelle ja oppia käyttämään paremmin videon muokkausohjelmia. Mistä mä sitten haluaisin kirjoittaa? Yks asia, joka on tosi lähellä mun sydäntä on luonto ja haluaisin päästä sen pariin paljon nykyistä enemmän. Haluaisin oppia lisää retkeilytaitoja ja haaveenani olisi päästä tänä vuonna viimeinkin pidemmälle vaellukselle, jossa yöt nukutaan teltassa ja vesi haetaan lähteestä. Toivottavasti kesätyöt…