• Kuulumisia

    Juhannus Nauvossa ja mökillä

    Blogin päivittely on hieman jäänyt. En ole oikein tiennyt, mistä pitäisi kirjoittaa. Päivät ovat kuluneet tosi nopeasti ja kesäkin on jo pitkällä. Vapaa-aikani on täyttynyt viime aikoina uimisesta, kävelyistä ja lukemisesta, enkä ole liiemmin miettinyt sosiaalisen median juttuja. Pari hieman arjesta eroavaa juttua on kuitenkin tapahtunut; nimittäin musta valmistui tällä viikolla tekniikan kandidaatti! Niin kummallista, että kolmen vuoden urakka on vihdoinkin ohi. Toinen juttu on, että sain viimeinkin ladattua Youtubeen pitkästä aikaaa videon. Menkää seuraamaan mun kanavaa Ellinoora. Saavuimmme mun poikasystävän kanssa äsken tänne Turkuun meidän mökiltä, jonne mentiin eilen myöhään illalla. Tänään tuli pelattua kauheasti pingistä ja lopulta munkin pelaaminen alkoi sujumaan hieman sulavammin. Tuli heitettyä myös tikkaa, hieman…