Kuulumisia

Päivän hiihtoloma Helsingissä

Mulla on ollut tää viikko hieman kevyempää koulun suhteen, koska suurin osa luennoitsijoista pitää hiihtolomaa ja osan luennoista olen pystynyt katsomaan jälkikäteen etänä. Vaikka kouluhommat ei lopu, halusin kuitenkin pitää yhden päivän lomaa, ettei tarvitse stressata kouluhommista ja se onnistui aika hyvin. Kouluhommat eivät käyneet koko päivänä mielessä (ainakaan paljoa) ja päästiin mun poikaystävän kanssa nauttimaan aurinkoisesta Helsingistä.

Helsingissä ei tule käytyä kauheaa montaa kertaa vuodessa, mutta siellä aina kiva käydä. Tarjolla on paljon enemmän kaikenlaista nähtävää kuin Turussa ja ravintola tarjontakin on paljon suurempi. On kiva käydä välillä käydä vähän isommassa kaupungissa ihmettelemässä meininkiä. Aloitettiin meidän päivä käymällä Lie Mi-nimisessä ravintolassa syömässä Kampissa. Lounaan tofutaco todella hyvää ja siihen kuuluva saattipöytäkin oli herkullinen ja kattava. Tää oli mun eka kerta kyseisessä paikassa ja olin tosi tyytyväinen. Oltiin myös ajoissa liikkeellä, niin ei jouduttu odottamaan pöytää ollenkaan. Hintakin oli edullinen verrattuna ainakin moniin muihin vaihtoehtoihin, joita katsoin.

Lounaan jälkeen ihmeteltiin hetki Mujin uudessa liikkeessä, joka vaikutti tosi kivalta kaupalta. Tällä kertaan mukaan ei kuitenkaan tarttunut mitään. Opiskelijana ei ihan hirveästi tuu ostettua uusia vaatteita tai ylipäätään mitään. Seuraava kohde oli kuitenkin budjetti ystävällinen, sillä käytiin Helsingin talvipuutarhassa, joka on pieni kasvihuone, jossa pääsee pakoon pieneen viidakkoon. Paikka oli tosi kiva ja räpsiittiin siellä kuvia, tosin vähän vähäisemmällä ammattitaidolla kuin muut paikalla olijat.

Seuraavaksi oli herkkujen vuoro ja poikaystävä halusi vohveleita, joten nopealla googlauksella löysin paikan nimeltä Happy Waffle. Kuplavohvelit näyttivät söpöiltä, ja niistä sai vielä opiskelija-alennusta, joka oli ehdottamasti plussaa. Mun vohvelissa oli kiiviä, cantaloupemelonia, mangokastiketta ja kermavaahtoa. Se oli tosi hyvää ja parasta oli että itse vohvelikin oli herkullista, eikä vain täytteet. Käytiin vielä Amos Rexissä näyttelyssä, joka oli kyllä ihan mielenkiintoinen. Vaikka taiteesta ei paljoa ymmärrä, niin 5 euroa ei oo paha hinta opiskelijalle.

Päivä Helsingissä oli kiva irtiotto arjesta ja nyt pitäisi taas jatkaa kouluhommien parissa. Kyllä tää vielä tästä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *