Matkailu

Helpotusta matkakuumeeseen

Koronaepidemian takia, monien matkat peruuntuivat tai keskeytyivät ja voi olla, ettei matkustamaan pääsee pitkään aikaan. Voi olla jopa, että matkustustavat muuttuvat epidemian takia paljonkin. Kuinkakohan pitkään ihmiset välttelevät suuria väkijoukkoja ja kun maat aukaisevat rajansa, milloin ihmiset uskaltavat lähteä taas ulkomaille? Matkustaminen on monelle tärkeä tapa viettää lomaa tai nähdä kaukana asuvia sukulaisia, joten peruuntuneet matkat harmittavat paljon, mutta onneksi matkuumetta voi helpottaa (tai pahentaa lisää) mun loistavilla vinkeillä.

Mulla ei ollut mahdollisuuksia matkustaa montaa kertaa vuodessa, joten tiedän tunteen kun tulevaa matkaa täytyy odottaa pitkään. Jos en voi matkustaa viihdytän yleensä itseäni katsomalla Youtubesta matkailuvlogeja. Niiden kautta voi melkein itsekin tuntea matkustaneensa. Viime aikoina olen katsonut kauheasti videoita Intiasta ja vitsi miten se vaikuttaa tosi mahtavalta paikalta. Kuola alkaa valumaan, kun kuvittelenkin intialaista ruokaa… Mun lemppari matkavloggaajia ovat mm. Flying The Nest, Lost LeBlanc ja Vagabrothers.

Toinen tapa tyydyttää matkakuumetta on tehdä itse tai tilata esim. japanilaista tai thaimaalaista ruokaa ja tehdä makumatka toiselle puolelle maapalloa tai ihan Eurooppaankin. Paras yhdistelmä on syödä ruokaa ja katsoa vlogia samaan aikaan. Mulle ruoka on tosi tärkeä osa matkustamista, joten jo syömällä ruokaa, joka on toisesta kulttuurista, pystyy kuvittelemaan itsensä ulkomaille tai ainakin melkein.

Nyt kun ihana kevät on saapunut Suomeen oiva tapa lievittää matkakuumetta on mennä, vaikka takapihan metsään ihaileman Suomen kaunista luontoa ja arvostaa sitä miten onnekkaita olemme, kun saamme elää näin kauniissa ja puhtaassa maassa. Musta on ihanaa, kun matkalla pääsee ihastelemaan eksoottista luontoa, mutta kyllä Suomenkin luontoa kelpaa ihastella. Yksi vaihtoehto on myös ostaa itselleen kotiin pari eksoottista kasvia, jos viidakkoon ei pääse lähtemään, sen voi tuoda kotiin. 😉

Mun piti lähteä kavereiden kanssa elokuun lopussa Kroatiaan, mutta on aika todennäköistä, että matkaa jää välistä. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta jos ulkomaille ei pääse, niin aion viettää ainoan lomaviikkoni ennen syksyä Suomen kauniissa luonnossa. Tällä hetkellä kaikista tärkeintä on pitää toisistaan huolta ja välittää muiden sekä omasta terveydestään välttämällä tarpeettomia ihmiskontakteja. Pysykää terveinä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *